Mikään ei ole ikuista

Meillä on surua. Rakas Heimir-hevonen laukkasi vihreimmille laitumille eikä enää ole meidän ilonamme metsäretkillä. Neljän vuoden takaisen onnettomuuden aiheuttama takaraajan vamma ei vuosien saatossa palautunut enää ennalleen ja vain paheni, vaikka jo luulimme sen menevän parempaan suuntaan. Heimir oli mamman terapeutti ja uskollinen kuuntelija, joka osasi avata repun vetoketjun ja popsia porkkanat sieltä parempiin suihin. Heimir oli meidän rakas islanninpulla, jonka selässä oli turvallista ratsastaa pitkin rantoja ja metsiä. Näin on kuitenkin parempi. Heimirillä oli syy kiukutella aika-ajoin, sillä kipua ei kukaan voi sietää. Enää ei ole kipuja, vaan ruoho on vihreää ja aurinko paistaa aina. Hyvää matkaa pikku pullani! Meillä jää sinua kova ikävä.

Nyt elämä jatkuu jäljellä olevien issikoiden kanssa touhuten. Ei tosin niin aktiivisesti, kuin Heimirin kanssa, mutta kuitenkin mukana hevostelussa useamman kerran viikossa kaverin apuna ja seurana.